Silloin kun jokin menee pieleen tarvitaan luovuutta... Ja sitä tarvittiin tämän kakun kohdalla..

Tämä kakku on tehty jo tuossa syyskuun puolella. Joka päivä käynyt mielessä että täytyypä lisätä tämä kakku tänne blogiin mutta ei sitä aikaa vaan ole löytynyt. Aika menee niin lujaa vauhtia että kohtahan sitä on jo joulu! Mutta nyt kumminkin sain aikaiseksi laittaa teille kuvaa tästä noh hieman epäonnen kakusta.

Kakku oli alun perin veljeni syntymäpäiväkakku johon olin edellisenä iltana tehnyt hienon Puuha-Pete koristeen (veljeni täytti 21v mutta koristeella oli muu merkitys kuin lasten piirroshahmo..). Aloin sitten aamulla koristetta siirtämään ja tietysti se räksähti rikki!! Kyllä harmitti kun se oli vielä tosi onnistunut! No onneksi kaapista löytyi vielä valkosuklaata joten sain tehtyä koristelun kakun päälle mutta eivätpähän nämä ongelmat tähän loppuneet..

Tein kakun päälle valkosuklaakuorrutuksen jota olin halunnut kokeilla jo pitkään. Kaikki meni hyvin siihen asti kunnes kaadoin kuorrutteen kakun päälle, se oli liian lämmintä! Olin siis aivan liian hätäinen! Kuorrutehan näppärästi valui pitkin kakkua vieden mukanaan osan kreemistä.. Ja taas luovuuteni pääsi valloilleen. Äkkiä katsastin oliko kaapissa mantelilastuja ja olinhan niitä. Laitoin uunin lämpenemään ja mantelilastut sinne hetkeksi. Kun lastut olivat jäähtyneet (nyt olin paljon maltillisempi) niin koristelin niillä kakun reunan ja kukaan syöjistä ei tiennyt mitään mitä oli tapahtunut..

 Mustikka-valkosuklaa kakku

     

Täyte:

Mustikkahillo

Valkosuklaa-lime rahkaa johon sekoitin 1dl vaahdotettua kermaa

Kuorrute:

1dl kermaa

200g valkosuklaata (huomioithan että esim. Pandan valkosuklaa levyssä on vain 180g per levy, joten vähennä sitten hiukan kerman määrää)

Koristelu:

Valkosuklaapritsaukset ja paahdetut mantelilastut